Miten kerrot yksilöllisiä toiveita kotisiivouksestasi?

"Asiakas on aina oikeassa."


Vanha sanonta pitää edelleen paikkansa, varsinkin se soveltuu siivouspalvelun myyntiin.

Siivouspalvelun työntekijällä tai siivousyrittäjällä saattaa olla paljonkin ammatillisia  näkemyksiä (tai totuttuja tapoja) sen suhteen, millä tavoin kodin tai toimiston siivous pitäisi suorittaa.

Hän  tekee varmasti mielellään työn omalla tavallaan ja välineillään. Ajattelen itsekin niin, minulla on suosikkivälineeni tietyntyyppiseen siivoukseen.

Siivouspalvelu on kuitenkin liikeyritys ja sellaisena sen on tarkoitus tuottaa ainakin jossain määrin voittoa. Siksi siivouspalvelun näkökannalta päätökseen tulisi vaikuttaa asiakkaan mielipide, koska tyytyväisyys johtaa pitkään asiakassuhteeseen.

Jos minuun ottaa yhteyttä asiakas, jolla on voimakas oma näkemys työn suoritustavasta, kuuntelen asiakasta. 


Toisinaan siivoustarvikeliike pyrkii myymään meille uutuustuotetta, joka mahdollisesti on parempi tai huonompi kuin aiempi tarvike.

On kuitenkin paljon olennaisempaa mitä asiakkaamme ajattelee uudesta tuotteesta. Oikeastaan on varsin toisarvoista mikä on henkilökohtainen mielipiteeni, minä en ole käytetyn tuotteen lopullinen maksaja.

Meillä on asiakkaita, jotka haluavat käyttää jotakin nimenomaista siivousainetta. Olen aivan väärä ihminen heitä siitä tuomitsemaan.

Otan mielelläni vastaan kokemuksia ja suosituksia erilaisista tavoista yhä parantaa lopputuotettamme, eli hyvää siivoustulosta.


Siihen taas asiakastyytyväisyys liittyy olennaisena asiana. On aivan oikein, että ostajalla on suurikin vaikutusvalta tilaamaansa tuotteeseen.

Siivouspalvelun ja siihen liittyvien oheistuotteiden lopullinen maksaja on aina asiakas. Sen vuoksi asiakkaalla on mielestäni halutessaan oikeus päättää mistä hän maksaa.

Lue lisää toimistosiivouksistamme tai tutustu kotisiivouksiimme.